Korjaustyöt

Tämän sivun tarkoitus on käsitellä toisinaan vastaani tulevia korjaustöitä. Niitä harvemmin vielä tässä vaiheessa tulee, mutta aina välillä saan käsiini jonkun vanhan esineen, mikä pitäisi palauttaa alkuperäiseen arvoonsa.

Mielenkiintoista korjaustöistä tekee se, että niissä pääsee tutkimaan muiden kädenjälkeä ja valmistustekniikoita ja pyrkiä ottamaan huomioon rakenteelliset seikat siten, että korjauksessa ei tarvitsisi purkaa ylimääräistä, vaan pääsisi pienten ja välillä suurempienkin oivallusten myötä työstämään mahdollisimman tarkasti ja alkuperäistä rakennetta kunnioittaen.

Pidemmittä puheitta itse asiaan...

Kolme hopeista Suojeluskunta-lusikkaa

Ensimmäiset "viralliset" korjaustyöni, kolme kappaletta vanhoja Suojeluskunta-lusikoita (materiaali taisi olla hopea 813, noin muistelisin leiman nähneeni, vaikka se oli jo niin huonossa kunnossa ettei siitä ihan selvää tahtonut ottaa) 1900-luvun alusta.

Lusikat olivat selkeästi olleet kovassa käytössä, sillä niistä jokainen oli poikki varrestaan, läheltä kahvaa. Kaksi näistä oli leimojen kohdalta napsahtanut ja yksi samoista kohdista, vaikka leimat olivat kahvassa. Itse tuumailin katkeamisjäljestä, että lusikoita oli käytetty ahkerasti juuri pakkasesta nostetun jäätelön syömiseen. Herkkusuut kun eivät malta odottaa sen pehmenemistä, mutta kukapa muukaan malttaa. Näytti siltä että varsi oli yksinkertaisesti väsynyt jatkuvasta edes-takas vääntämisestä. Rajansa hopeallakin.

Valitettavasti en tohkeissani huomannut ottaa kuvaa siitä, minkälaisia lusikat olivat rikkinäisinä, koska aloitin työn pikaisesti ja työn lomassa pähkäilin kovasti sitä, miten saisin ne sidottua riittävän hyvin johonkin alustaan, jotta kappaleet pysyisivät kohdikkain juottamisvaiheessa.

Jouduin juottamaan kaksi lusikoista pariinkin otteeseen uudelleen (välissä sahasin sauman auki ja puhdistin pinnat), koska ne lähtivät elämään kiusallisesti siinä vaiheessa, kun juotos ehti sulaa, vaikka olin sitonut ne rautalangalla kiinni alustaan. Tuloksena oli liitoskohta, jossa puoliskot olivat eri korkeudella.

Liitoksesta tein V-mallisen, koska sain näin lisää pinta-alaa kiinnittymiseen, sillä tuon mallinen sauma ei ole läheskään niin haavoittuva kuin suora.

Lopulta kun olin nämä kaksi lusikkaa (ensimmäisen kohdalla onnistui kerta heitolla) saanut riittävän tiiviisti korjattua, nakuttelin vasaraa ja tasorautaa käyttäen varren hieman tasaisemmaksi, ennen kuin lähdin siistimään ylimääräiset jäljet pois kappaleesta, jotta varsi olisi yhdenmukainen. Lopuksi vielä filssasin viilanjäljet kadoksiin ja annoin hieman rättilaikkaa, jotta saisin jotakuinkin samanlaisen pinnan, mitä lusikassa oli muualla kauttaaltaan (täyden kiilloituksen jättäminen oli siis tarkoituksenmukaista). Kyseessä ei siis ollut mikään kiilloitusoperaatio, koska työ oli puhtaasti korjaamista.

Lopputulos oli ilmeisesti opettajan mielestä riittävä, koska eivät ne enää takaisin palanneet minulle. Toivokaamme omistajalle antoisia kahvittelu/jäätelönsyöntihetkiä.

Kolmen kopla päältä. Jokainen siis oli katki tuosta varresta, läheltä  kahvaa.

Ja samat veljekset takapuolelta.

Tämä korjausoperaatio oli lopulta varsin opettavainen. Sinänsä noin pieni juotos ei ole ollenkaan haastava, mutta palasten kohdistaminen osoittautui pähkäilyn arvoiseksi. Opettajakin mainitsi, että suurin aika korjaustöissä tuppaakin yleensä mennä siihen, millaiset puitteet korjattavalle esineelle rakentaa, jotta sen saa kunnostettua. Eipä kannatakkaan luvata hetkessä valmista, vaikka itse korjaus vaikuttaisikin helpolta.

Kultainen sormus helmillä, vuodelta 1960

Seuraava kunnostustyö oli vuodelta 1960 peräisin oleva kultainen sormus (valmistaja Auran Kultaseppä Oy), jossa alunperin oli ollut kolme helmeä. Kovan käytön seurauksena helmet olivat kuitenkin rikkoutuneet ja nehän piti luonnollisesti korvata uusilla, jotta sormus palaisi alkuperäiseen loistoonsa.

Helmet oli istutettu paikalleen puristamalla istukka kuudesta kohtaa, mikä saattoi olla yksi syy helmien hajoamiseen ja halkeamiseen. Keskimmäisestä helmestä oli jäljellä enää puolikas, kun taas kaksi muuta olivat tyysti hävinneet. Itse korjausoperaation aloitin sen verran vauhdikkaasti, etten huomannut ottaa kuvaa alkuasetelmasta.

Ensimmäisenä kairasin haljenneen helmen pois, käyttäen hammaslääkäriltä peräisin olevaa timattikärkistä hiomaterää, jonka jälkeen avasin istukat varovasti pienellä pyöreäkärkisellä punsselilla. Yritin parhaani mukaan välttää vääntämästä istukoita halki, sillä niiden seinämät olivat käytön seurauksena kuluneet kovin ohuiksi. Yhdessä istukassa olikin jo repeämän alku, joten avarsin niitä vain sen verran, että ne palasivat suoraan muotoonsa, pieniksi lyhyiksi putkiksi.

Huonolla kamerallani en saanut järin hyvää kuvaa, mutta tuossa on sormus sen jälkeen kun olin poistanut keskimmäisestä istukasta haljenneen helmen ja avannut istukat uusia helmiä varten.

Tämän jälkeen lähdin hakemaan sopivan kokoisia helmiä. Kooltaan vajaat 2,5mm helmet löytyivätkin ja aloin asettelemaan niitä istukoihin, jotta saisin kuvan siitä, miten paljon istukoita pystyy hiomaan jotta helmi vielä pysyy paikallaan tukevasti.

Onneksi työstövaraa oli ja sain nuo repsottavat kulmat hierottua suoriksi. Helmien pohjaa hioin myös hieman sileäksi, jotta ne asettuisivat paikoilleen hyvin.

Kun olin suorittanut sormukselle kiilloitusoperaation ja hionut istukat sopivaan mittaansa, olikin helmien istuttamisen vuoro. Tähän työhön pystyi käyttämään Araldite-nimistä liimaa, jota käytetäänkin helmien istutuksissa. En kuitenkaan laittanut liimaa kovin paljon, vaan vain riittävästi istukan pohjalle, jotta helmi jämähtäisi paikoilleen varsinaista istukan painelua silmällä pitäen.

Kun liima oli kuivahtanut, aloin varovaisesti painelemaan istukan reunoja vasten helmiä. Tarkoitukseni oli tehdä alkuperäistä tukevampi ja painaa reuna kokonaan kiinni. Istukan korkeus oli juuri sopiva valitsemilleni helmille ja reuna tulikin riittävän ylös, jotta helmi jäi vielä näkyviin, mutta olisi kuitenkin suojassa mahdollisilta kolhuilta.

Lopulta, kun olin saanut paineluni tehtyä, viilasin varovasti punsselin karheasta kärjestä syntyneet jäljet pois istukan reunoilta ja viimeistelin ne vielä kiillotusterällä. Viilatessa ja kiillottaessa piti olla varovainen, etten vahingossa sohaisisi helmien pintaan ja pilaisi sitä. Maltillisuudella siitä selvittiin kuitenkin kunniakkaasti.

Ja lopputulos:

Valoisampi kuva helmien istuvuudesta...

...ja vielä toinen, jossa valonlähde ei ole aivan yhtä lähellä. Kaikenkaikkiaan helmet istuivat sormukseen kuin ne olisivat siihen aina kuuluneet (tämä on toki puhtaasti allekirjoittaneen mielipide).

Tämän sormuksen korjaus oli miellyttävä tehdä, sillä en ollut ikinä käsitellyt helmiä enkä istuttanut mitään kultaan aiemmin. Lisäksi, koska kyseessä on valtavan tunnearvon omaava vanha sormus, pyrin käsittelemään sitä mahdollisimman arvokkaasti, jotta se saisi alkuperäisen näkönsä takaisin, hieman muokattuna toki.

Kuvat valmiista sormuksesta otti koulutoverini Sanni Rulja, kiitokset hänelle tarkoista kuvista.