Niittaamalla rakennettu sormus

Koska en ole aiemmin minkäänlaista blogia kirjoitellut, on tämän täyttö jäänyt taas unholaan pitkäksi aikaa. Nyt kuitenkin päätin purkaa kamerassani olleet kuvat ja päivittää hieman noita töitä. Valitettavasti kaikista työvaiheista tai töistä en tohkeissani ole aina huomannut ottaa kuvia, joten kerron nyt niistä mistä jonkinlaista materiaalia on.

Ensimmäisenä listallani on niittaamalla rakennettu sormus. Siinäpä oli erikoinen työnkuvaus kun saimme tehtävänannon. Yleensä sormuksia tehdään toisella tavalla, mutta nyt tuli vastaan seuraavanlainen operaatio:

Valmista sormus jossa on vähintään viisi kerrosta niitattu yhteen. Kaksi kerrosta pitää olla 925 hopeaa ja loput materiaalit saat itse valita. Juotoksia ei sormukseen saa tulla.

Heti ensimmäisenä mieleni alkoi kehittelemään ideaa hieman jykevämmästä korusta, koska niitit toivat mieleeni sen miten laivoja on rakennettu aikoinaan. Halusin saada sormukseen hieman massan tuntua ja vaikka niitit olisi voinut toteuttaa esimerkiksi uppokannoilla, päätin tehdä selvästi erottuvat pallokantaniitit ja siten saada työhön hieman tietynlaista teollisuuden tunnetta. Päässäni vilkkuivat lähinnä dokumentit Titanicin rakennuksesta, mutta mainittavaa on se, etten missään vaiheessa toki ajatellut oman työni uppoavan mahdollisten rakennusvirheiden vuoksi, saatikka sitten saatuaan kolhuja matkansa varrella.

Idean valmistuessa valitsin hopean kaveriksi 585 kullan. Halusin päästä kokeilemaan kultaa, koska emme olleet vielä tutustuneet tuohon materiaaliin kovinkaan paljon muuten kuin ammattikemian osalta. Työn edistyessä kuitenkin huomasin, että työstettävänä materiaalina kulta on oikein mukavaa ja sitä oli suhteellisen helppo käsitellä. Ongelmia sain kylläkin aikaiseksi, mutta syy tähän ei ollut uudehko materiaali.

Kun olin saanut suunnitelman rautalankamallin valmiiksi paperille ja esittänyt sen opettajalle, oli aika aloittaa työ metallien parissa.

Pakissani olleet viisi pientä viistehiottua ametistiakin olivat löytäneet paikkansa työn ideoinnissa, joten ensimmäisenä lähdin sahaamaan hopealevystä pyöreitä prikkamaisia osia, joihin sahasin myös tapit, joista myöhemmin tulisi kynnet ametisteille.

Kivenistutus ei tosin kuulunut työnkuvaan, mutta halusin tehdä jotain hieman erilaista ja jo hetken joutilaana pyörineet ametistit sopivat omasta mielestäni väriltään mainiosti kullan ja hopean mukaan.

Materiaalipaksuudeksi olin kaavaillut 0,8mm per prikka, joten valmiin sormuksen paksuus tulisi olemaan 4mm, mikä ei sinänsä kuulosta miltään mahdottoman muhkealta. Kuitenkin, koska kyseessä oli niittaamalla koottu sormus, tulisi runkoon jykevyyttä sen kokonaispaksuuden ansiosta.

Hopeaprikkojen jälkeen lähdin sahaamaan vastaavanlaisia osia kullasta, ilman kynsiä tosin. Hopeaosia siis tuli kaksi, joten kultaprikkoja valmistin kolme kappaletta. 585 kulta on sen verran kovaa, että sahailu oli hopeaan verrattuna huomattavasti hitaampaa, mutta lopulta minulla oli viisi kappaletta prikkoja, joihin olin jättänyt hieman hiontavaraa niin sisä- kuin ulkopinnallekkin.

Tämän jälkeen lähdin vetämään 0,8mm hopealankaa, josta saisin valmistettua niitit.

Seuraava operaatio oli reikien poraaminen. Tähän tein erikseen sopivan paksun puutapin, jonka kiinnitin puiseen alustaan. Tämän ideana oli pitää prikat tarkalleen samalla kohdalla jokaisen porauksen yhteydessä, jotta jokainen niitti tulisi tarkalleen samalla jaolla ympäri sormusta. Liimasin prikat toisiinsa pikaliimalla ja painoin koko rakennelman tiukasti puiseen aihioonsa ja lähdin poraamaan reiät kuudelle niitille.

Homma luistikin oikein sujuvasti siihen saakka, kunnes epähuomiossa annoin terän kuumeta liikaa ja sehän mennä napsahti poikki sormusrungon sisään.

Onni onnettomuudessa oli se, että tämä tapahtui viimeisen reiän kohdalla, joten oli kohtalaisen helppo homma irroittaa pikaliimaukset ja poistaa katkennut teränpalanen prikkojen välistä. Pikainen teränvaihto ja porasin varovasti viimeisen prikan läpi siitä kohtaa, mihin edellinen terä oli jäänyt.

Nyt minulla oli käsissäni rei'itetyt prikat, joten oli aika valmistaa niittejä.

Pallokantaniittien teko-ohjeet saatuani lähdin sulattamaan hopealangan päähän pieniä pallukoita. Jokaisen pakkukan jälkeen katkaisin langasta sopivan pätkän ja sulatin uuden pallon. Näitä valmistin enemmän kuin oli tarpeen, koska jokaisesta pakkukasta ei tahtonut tulla samankokoista.

Tuon pallon idea oli se, että siitä tulisi toisen puolen pallokanta, kun taas vastapuolelle pallokanta muokattaisiin punsselilla lyömällä. Sen vuoksi koko piti jokaisessa olla samanlainen, jotta kannat tulisivat identtisiksi.

Kun olin tyytyväinen valmistamiini niittien pätkiin, kävin vielä esikiilloittamassa ulommaiset kultaprikat, jotta niittauksen jälkeen ei enää tarvitsisi yrittää hioa naarmuja niittien väleistä. Olin myös lyönyt leimat toiseen ulommaisista kultaprikoista. Valitettavasti jouduin lyömään hopealeimat, koska en saanut jokaiseen osaan erikseen mahtumaan niiden omia leimoja. Leimaus tapahtuu aina alimman mahdollisen materiaalin mukaan, jollei kykene jokaista käytettyä materiaalia erikseen erittelemään omilla leimoillaan. Sormus, jossa oli 3/5 kultaa ja vain 2/5 hopeaa muuttui siis hopeasormukseksi noin leimojen puolesta. Siitä viis, sillä itse tiesin mitä materiaaleja olin käyttänyt enkä ollut ajatellut myydä sormusta mihinkään. Jatkoa ajatellen pistin kuitenkin mieleeni nämä leimaussäädökset ja sen, miten koruja kannattaa rakentaa kun käytetään eriarvoisia materiaaleja.

Tässä ovat siis nuo osat erillään, odottamassa niittausta. Kuva on  valitettavasti niin epätarkka, ettei noista niiteistä oikein edes saa selville sitä, että niissä on toisessa päässä tuo pieni pallukka.

Nyt oli siis niittauksen aika. Lähdin intoa puhkuen taontaluokkaan mukanani sormuksen osat ja kaksi punsselia. Tästä alkoivatkin ongelmat.

Olin katkaissut niitit sopivaan mittaan, jotta toiselle puolelle jäisi riittävästi materiaalia pallokannan tekoon. Kuitenkin huomasin vasaroidessani, että valitsemani materiaalit olivat aivan liian ohuita.

Prikat lähtivät hieman kiertymään ja aiheuttivat sen, että niittien kannat eivät olleet samalla kohtaa kummaltakin puolelta. Niittilanka oli liian ohutta, eikä tukenut pituutensa vuoksi punsselilla nakuttelua, vaikka sinällään istuivatkin reikiinsä tukevasti. Myös prikat olivat niin ohuita, että viimeisten lyöntien aikana huomasin niiden erkanevat toisistaan niittien väliltä. Eli ne eivät enää olleet tiukasti kiinni toisissaan.

Tähän ei auttanut kuin yksi asia: purkaa koko sormus ja tehdä materiaalista paksumpaa.

Kun olin purkanut osat, kävin sulattamassa niistä sopivat palikat, joista lähdin valssaamaan oikean paksuista levyä. Nyt päätin tehdä prikat 1mm levystä ja niittilangan paksuudeksi valitsin suosiolla 1,2mm.

Sinänsä tämäkin oli hyvä harjoitus, koska en ollut kultaa ennen sulattanut. Ensimmäinen sulatus meni pieleen, koska kaatovaiheessa olin liian hidas. Tästä syystä kultapalikkaan tuli keskelle sauma, koska se ei ollut juossut muottiin riittävän vauhdikkaasti. Uusi sulatus ja pikaisempi kaato takasi onnistuneen valun.

Kun lopulta olin saanut nuo edellä mainitut operaatiot tehtyä, lähdin uudelleen sahaamaan prikkoja. Niittilankaa minulla onneksi oli jo valmiina, koska olin jättänyt hieman paksumpaa lankaa pakkiini, josta sain pikaisesti vedettyä oikeanlaista lankaa.

Tällä kertaa myös poraus onnistui paremmin, koska nyt otin tarkemmin huomioon kahden eri materiaalin ominaisuudet.

Aikaa tuohon ensimmäiseen versioon oli toki mennyt hukaan jonkin verran, mutta olin silti edellä aikataulusta, koska työn deadline oli vielä pitkällä.

Syy siihen, miksi en koittanutkaan korjata tuota ensimmäistä versiota oli se, että halusin valmistaa työn alusta asti mahdollisimman oikein, enkä siten, että sitä pitäisi työn edistyessä jatkuvasti korjata. Siinä mielessä tuo ensimmäinen versio ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, koska se opetti paljon siitä, mitä pitää ottaa huomioon tämänkaltaisen työn valmistamisessa. Lisäksi toinen versio valmistui selkeästi nopeammin, koska tiesin entuudestaan työjärjestykset. Pääsinkin pikaisesti taas siihen vaiheeseen, jossa ensimmäisellä kerralla pahin ongelma tuli vastaan, eli niittaus.

Jälleen kerran marssin määrätietoisesti taontaluokkaan ja aloitin nakuttelun.

Heti ensimmäisistä lyönneistä lähtien oli varsin selvää, että materiaalipaksuus oli nyt kohdillaan. Prikat pysyivät hyvin paikoillaan eivätkä niitit vetäneet niitä yhtään vinoon. Niittilanka oli paksuudeltaan niin tukevaa, että se piti tiukasti puristuksessaan jokaisen prikan ja prikat taas riittävän paksuja siihen etteivät ne lähteneet taipumaan irti toisistaan, vaan pysyivät tiiviisti yhdessä.

Kun olin saanut niitit oikeaan muotoonsa ja sormuksen kasattua, viilasin vielä sisä- ja ulkopinnoille jättämäni varan pois ja lähdin kiillottamaan runkoa.

Sormus niittauksen ja kiillotuksen jäljiltä. Prikat ovat erittäin tiiviisti kiinni toisissaan ja niittien pallokannat nätisti symmetrisen kokoiset ja jaoltaan oikein. Tässä myös näkyy leimojen paikka. Yleensä sormuksiin lyödään leimat sisäpinnalle, mutta koko korun jyhkeyden vuoksi halusin saada ne näkyviin ulkopuolelle, lisäten sen tietynlaista teollisuushenkisyyttä, jota koitin saada pallokantaniiteillä.

Sormus oli siis kasassa, joten jäljellä oli enää ametistien istuttaminen ja koska en ollut ennen kiinnittänyt kiviä kynsiin, odotin innolla mitä tuleman pitää.

Noiden tappien sahaaminen oli ollut tarkkaa työtä, koska jokaisen kiven oli tarkoitus tulla symmetrisesti sormuksen ulkopuolelle. Kivet olivat kooltaan 2,7mm, mikä tarkoitti sitä, että täytyi hieman laskeskella kynsien paikkoja ennen sahausta ja jakaa niiden välit oikein, jotta ylhäältä päin katsottuna niistä muodostuisi nätti neliö jokaiselle kivelle. Tämä siis tapahtui jo sahausvaiheessa ja niittauksen jälkeen paljastuikin, että olin laskenut jokaisen välin juuri oikein, jotta kaikille kiville tulisi riittävästi tilaa ja että niiden välit olisivat symmetriset.

Tyytyväisenä kynsien onnistumisesta lähdin tekemään sovitteita kiville ja hakemaan niille oikeaa korkeutta. Tämä tapahtui poraamalla palloporalla jokaisen neliön sisälle upotuksen, johon kivi asetetaan.

Istutus itsessään oli melko simppeli tapahtuma. Tärkeintä oli pitää silmällä kivien taulujen kohdistamista, jotta jokainen kivi olisi suorassa. Olin viilannut pienet viisteet jokaisen kynnen päähän, jotta materiaalin painaminen kiven päälle olisi helpompaa.

Lopulta kun olin saanut kivet tiiviisti paikoilleen ja olin tyytyväinen siihen, että ne olivat suorassa ja symmetrisesti, leikkasin vielä tasokaivertimella jokaisesta kynnestä viisteen pois ulkoreunasta, jotta kynsistä tulisi hivenen sirompia. Tein tämän siksi että teräväkulmaisina ne eivät mielestäni sopineet sormuksen pyöreisiin muotoihin.

Viimeistelynä viilastin varovasti ylimääräisen materiaalin pois kynsistä ja hioin sekä kiillotin ne. Lopputulos puhukoon puolestaan, mutta itse olin tyytyväinen siihen, miten olin onnistunut samaan sormuksesta suhteellisen muhkean näköisen ja miten onnistuin istuttamaan kivet siitäkin huolimatta, että tämä oli ensimmäinen kerta kun istutin kiviä tuolla tavalla.

Omaan silmääni nuo violetit ametistit sopivat hyvin hopean ja kullan kanssa.

Kivien taulutkin ovat kohtalaisen suorassa. Mitään silmillä havaitttavia eroja niissä ei näy. Sormus kesti myös jopa luupilla tarkastelun.

Tuossa vielä materiaalien raitoja. Prikat ovat todella tiiviisti yhdessä, jotan mitään tummia rakoja niiden väleissä ei ole.

Kokonaisuudessaan työ oli todella opettavainen. Sain kokemusta 585 kullan käsittelystä, sen sulattamisesta, sahaamisesta ja viilaamisesta sekä kiillottamisesta. Opin paljon niittauksesta ja mitä siinä pitää ottaa huomioon, sekä tietysti kiven istuttamisesta. Ja vaikka jouduinkin aloittamaan työn alusta ensimmäisen niittauksen mennessä pieleen, sain työn hyvissä ajoin valmiiksi ennen määräaikaa eikä missään vaiheessa tullut tunnetta siitä, että olisi mahdoton kiire.

Kädessä sormus tuntuu mukavan painavalta, kiitos kultaosien. Tämä lisää heti arvokkuuden tunnetta ja vaikka jouduinkin lyömään sormuksen hopeakoruksi, tiedän itse mistä se on valmistettu ja siihen voin olla hyvillä mielin tyytyväinen.